Skip to main content

Joni-Pekka Rajala

Periksi ei anneta

Autourheilu on rallicrossin, jääradan ja JM-luokan moninkertaiselle suomenmestarille Joni-Pekka ”Jonttu” Rajalalle elämäntapa jossa myös perhe, vaimo ja viisi poikaa, elää vahvasti mukana. Urallaan nyt jo yli 50 SM-mitalia saavuttaneelle Rajalalle sijoitusten tavoittelua tärkeämpää on kuitenkin ajamisen ja kilpailemisen ilo.  Kurkistetaanpa matkan varrelle.

Ensituntuman autoiluun Jonttu sai jo pikkupoikana isänsä opastuksella.

” Ensimmäiset ajolinjat ajeltiin kotona Leppijärven jäällä Kupla-Volkkarin tyynyillä ja huovilla korotetulta penkiltä kurkotellen ja yhden- kahdetoista ikäisenä alla olikin jo ihan oikea JM-Volkkari”, kertaa Rajala uransa ensimetrejä.

Autourheilijan taipaleensa Jonttu aloitti 15-vuotiaana täytettyään JM-kilpailuihin vaadittavan vähimmäisiän ja ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän saavutti vuonna 2005 JM-luokassa. Seuraavana vuonna hän kaasutteli ralliautoilun F-cupissa B-juniorien voittoon Toyota Starletilla. Erikoiskokeet saivat kuitenkin jäädä rallicrossin tieltä.

Ensimmäisen rallicrosskisansa Rajala ajoi vuonna 2007 autokrossiluokassa Toyota MR2:lla. Parin vuoden kuluttua otettiin askel eteenpäin SRC-luokkaan, ensin vuokratulla kalustolla ja vähän myöhemmin omalla Volvo S40:llä.

Vuonna 2011 ajokiksi tuli Mika Vaaranmaan toimittama Ford Escort, jolla Jonttu nousi vuosien 2011 – 2014 SRC:n suomenmestariksi.

Kaudella 2013 Rajala ajoi Suomen mestaruuden sekä SRC- että Supercar-luokassa  ja seuraavana vuonna suomalaiseen autourheiluhistoriaan kirjoitettiin uusi sivu porilaiskuljettajan korjattua tuplamestaruuspotin toistamiseen.  Historiallisen mestaruusputken jälkeen oli taas aika ottaa uusi askel ja niinpä 2015 lajin kotimaiset mestaruuskisat vaihtuivat RX European Rallycross-sarjaan. Tulokaskausi EM-radoilla huipentui ruotsalaisen Eklund Motorsportin Saabilla sarjan neljänteen sijaan tasapistein kolmanneksi ajaneen norjalaiskuski Ole Christian Veibyn kanssa.

Kautta 2016 värittivät tekniset ongelmat vauhdin riittäessä EM:n 10. tilalle. Molempina vuosina Jonttu ehti saalistaa myös SM-voitot kotimaan jääradoilta.

SRC-luokan mestaruuteen ja jääradan SM-hopeaan huipentuneeseen kauteen 2017 mahtui kotimaan kilpailujen lisäksi neljä rallicrossin MM-osakilpailua, jotka Jonttu ajoi Vaaranmaa Racingin Mitsubishi Miragella.

”Taso ja vauhti MM-sarjassa on armottoman kova. Kärkisijojen tuntumaan ei ollut mitään asiaa vaikka rutistettiin irti kaikki mitä rahkeissa oli. Samoilla ajoilla olisi EM-sarjassa hyvinkin hätistelty kärkisijoja”, muistelee tuolloin MM-sarjan 18. tilalle sijoittunut Rajala.

Kaudella 2018 Jonttu korjasi talven jäiltä molempien Super Saloon-luokkien mestaruudet ja rallicrossin SRC- ja autokrossiluokkien SM-hopeamitalit ehtien napata myös JM-luokan SM-pronssin. Rallicrossin MM-sarjan Norjan ja EM-sarjan Latvian kovatasoisissa osakilpailuissa hän ajoi sijalle 18.

Vuotta myöhemmin Rajalan mitalitili karttui jääradan Super Saloonien mestaruudella ja hopeatilalla, rallicrossin autokrossiluokan SM-kullalla, SuperCarien SM-hopealla ja SRC-luokan pronssimitalilla sekä JM-luokan SM-pronssilla.

Koronapandemian mukanaan tuomat rajoitukset hiljensivät vuoden 2020 kilpailutoiminnan lähes kokonaan, mutta 2021 päästiin taas ajamaan. Jonttu aloitti kauden Kuusamon SM-jääradalla molempien  Super Saloon-luokkien  hopeamitaleilla. Ja matka jatkuu…

 ”Aina on yritettävä kaikkensa ja periksi ei anneta”

Saavutukset

Palkinnot

Seuraa minua